"Oh", virkkoi Fouquet, "se oli siihen hyvään aikaan!"
"Juhlaa, johon kuningas luullakseni oli itse kutsuttanut itsensä?"
"Ei, hyvä piispa, vaan juhlaa, johon herra Colbert oli neuvonut kuningasta kutsuttautumaan."
"Ah niin, koska se oli liian kallis hanke voidaksenne selviytyä siitä turmaan joutumatta."
"Niin. Entiseen hyvään aikaan, kuten teille sanoin, oli ylpeytenäni näytellä vihamiehilleni apulähteitteni runsautta. Pidin kunnia-asiana lyödä heidät hämmästyksellä, loihtimalla miljoonia sieltä, missä he aavistelivat vain vararikkoa. Mutta tänään on minun tehtävä tiliä valtion, kuninkaan ja itseni kanssa. Tänään minusta tulee kitsastelija; aion näyttää maailmalle, että osaan käytellä ropoja kuin ennen rahasäkkejä, ja huomisesta lähtien, myytyäni ajopelini, pantattuani upeat taloni, lopetettuani suuret menoni…"
"Huomisesta lähtien", keskeytti Aramis tyynesti, "te, rakas ystäväni, valmistelette herkeämättä tuota Vauxin juhlaa, jota on kerran mainittava kauniin aikanne uljaimpien uhkeuksien joukossa."
"Te olette hullu, hyvä chevalier."
"Minäkö? Älkää ajatelkokaan sellaista."
"Mitä! Tiedättekö, kuinka paljon kaikkein vaatimattominkin juhla
Vauxissa maksaisi? Neljä, viisi miljoonaa."
"En puhu teille kaikkein vaatimattomimmasta juhlasta, hyvä yli-intendentti."