Bragelonne katsahti prinsessa Henrietteen, nähden hänet kalpeana siitä, mitä hän kätki, mitä hän pidätti, mitä hänen sydämensä hehkui ilmaisemaan.
"Hyvilläni?" virkkoi hän. "Missä suhteessa olisin hyvilläni tai pahoillani, Madame?"
"Siinä kohden tietysti, mitä teidän ikäisenne ja muotoisenne mies enimmin harrastaa."
— Ripeästi hän käykin asiaan käsiksi! — ajatteli Raoul vavahtaen. —
Mitä hän aikonee sydämelleni kuiskata?
Säikkyen hän halusi siirtää tuonnemmaksi toivomansa, mutta niin kauhean hetken, jolloin saisi kaikki tietää. Hän vastasi: "Madame, olin jättänyt tänne hellän ystävän täysin terveenä ja tapaan hänet sairaana."
"Tarkoitatte herra de Guichea?" lausui prinsessa järkkymättömän tyynenä. "Olen kuullut, että hän on teille hyvin rakas kumppani."
"Niin on, Madame."
"No, on totta, että hän haavoittui; mutta hänen vointinsa on jo parempi. Oh, herra de Guichea ei tarvitse surkutella", huomautti Madame nopeasti, mutta paransi sitten sanojaan. "Vai onko hänen tilansa tukala? Onko hän valitellut? Vaivaako häntä joku meille tuntematon huoli?"
"Puhun ainoastaan hänen vammastaan, Madame."
"No, ei sitten mitään, sillä herra de Guiche kuuluu reippaasti toipuvan siitä seikkailustaan. Niin, herra de Bragelonne, olenpa varma, että tekin mieluummin soisitte ruumiinne haavoittuneen!… Sellaisestahan pian paranee."