"Tiedättehän ainakin, mitä hovissa huhutaan?" virkkoi hän.
"En tiedä yhtään mitään, Madame."
"Ettekö ukonilma-seikkailuakaan?"
"En ollenkaan."
"Ettekä kohtausta metsässä?"
"En kohtausta metsässäkään!…"
"Ettekä pakoa Chaillotin luostarista?"
Raoul, joka taipui kuin sirpin kohtaama kukka, pakottausi yli-inhimillisellä ponnistuksella hymyilemään, vastaten sanomattoman säveästi:
"Minulla on kunnia vakuuttaa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne, etten tiedä yhtään mitään. Olen Englannista saapuva unohdettu poloinen. Täkäläisten ihmisten ja minun välillä meurusi niin paljon kuohuvia aaltoja, että teidän korkeutenne mainitsemien asiain kaiku ei ole ulottunut minun korviini."
Henrietteä liikutti tämä kalpeus, tämä säyseä uljuus. Hänen sydämensä vallitsevana tunteena oli tällä hetkellä palava halu häivyttää onnettoman rakastajan mielestä se olento, joka tälle tuotti niin suurta kärsimystä.