Kuninkaan osoittaman suosiollisuuden kunnia ei ollut ollenkaan muuttanut arvoisan aatelismiehen tyyntä ja sydämellistä luonnetta. Hän vain kulki pää pystymmässä kuin tavallista, ja jotakin suurenmoisen ylvästä ilmeni hänen ryhdissään siitä asti kun hänelle oli suotu armo aterioida kuninkaan pöydässä. Hänen majesteettinsa ruokasali oli tehonnut Portokseen eräällä erityisellä tavalla. Bracieuxin ja Pierrefondsin herra muisteli mielellään, että noilla merkillisillä päivällisillä monilukuiset palvelijat ja joukko upseereja vieraiden takana antoivat aterialle loistoa ja täyttivät juhlallisesti huoneen. Portos päätti suoda herra Moustonille jonkunlaisen virka-aseman, järjestää muunkin väkensä arvoasteittain ja hankkia saattueekseen oman upseerikunnan, mikä ei ollut tavatonta suurille päälliköille, koskapa edellisellä vuosisadalla sellaista komeutta kannattivat herrat de Tréville de Schomberg ja de la Vieuville, puhumattakaan kardinaali de Richelieusta, Condén prinssistä ja sotamarski de Bouillon-Turennesta. Miksipä ei hän, kuninkaan ja Fouquetin ystävä, parooni, sotainsinööri ynnä muuta, nauttisi kaikista suuren varallisuuden ja huomattavien ansioitten tuottamista viehätyksistä?
Aramis, jonka tiedämme paljon seurustelleen herra Fouquetin kanssa, jätti hänet usein yksikseen, ja d'Artagnankaan ei virkatoimiensa tähden päässyt paljon seurustelemaan hänen kanssaan, Portos oli omasta puolestaan jo hiukan kyllästynyt Trüchenin ja Planchetin rattoon, ja niinpä hän yllätti itsensä haaveilemasta, tietämättä siihen varsinaista syytä. Mutta jos joku olisi häneltä kysynyt: "puuttuuko sinulta mitään, Portos?" olisi hän epäilemättä vastannut myöntävästi. Syödessään kerran päivällistä asunnossaan, joissa tilaisuuksissa Portos koetti muistella yksityiskohtia kuninkaan päivällisistä, — puolittain iloisena hyvän viinin vaikutuksesta, puolittain suruissaan kunnianhimoisten tuumiensa painosta, — oli Portos vaipumassa alkavaan ruokalepoon, kun hänen kamaripalvelijansa tuli ilmoittamaan, että herra de Bragelonne halusi häntä puhutella.
Portos astui viereiseen saliin, tavaten siellä nuoren ystävän siinä mielentilassa, jossa tiedämme hänen olleen.
Raoul tuli kättelemään Portosta, joka ihmetellen hänen vakavuuttaan tarjosi hänelle tuolin.
"Rakas herra du Vallon", virkkoi Raoul, "minun on pyydettävä teiltä palvelusta."
"Se sattuu mainiosti, nuori ystäväni", vastasi Portos, "minulle on lähetetty kahdeksantuhatta livreä tänä aamuna Pierrefondsista. Jos siis olet rahan tarpeessa…"
"Ei, ei rahasta ole kysymys. Kiitos, oivallinen ystäväni."
"Sitä pahempi! Olen aina kuullut sanottavan, että se on harvinaisin palvelus, mutta helpoin täyttää. Tuo lause on kiinnittänyt huomiotani; toistelen mielelläni lauseita, jotka herättävät minussa mielenkiintoa."
"Sydämenne on yhtä hyvä kuin järkenne on terve."
"Olet kovin ystävällinen. Kai syöt päivällistä?"