"Hui!" virkahti Ludvig XIV nauraen.
"Ei, puhun vakavasti, sire", sanoi de Saint-Aignan. "Minut on kutsuttu ja vieläpä sellaisella tavalla, etten juuri tiedä, miten siitä voisi kieltäytyä."
"En ymmärrä sinua, ystäväni. Sinulla tosin on runollisia taipumuksia, mutta älä sentään noin hämärän suurelliseksi heittäydy."
"No niin, jos teidän majesteettinne suvaitsee minua kuunnella, en koettele kauemmin kuninkaani kärsivällisyyttä."
"Selitä vainkin."
"Tunteeko kuningas parooni du Vallonin?"
"Kyllä, pardieu! Isävainajani uskollinen palvelija, ja hän on myös oiva pöytäkumppani, ma foi! Sillä kaiketi puhut hänestä, joka oli kanssamme päivällisillä Fontainebleaussa?"
"Aivan. Mutta teidän majesteettinne unohti lisätä hänen ansioluetteloonsa: rivakka ihmisten teurastaja."
"Mitä! Herra du Vallon tahtoo surmata sinut?"
"Tai surmauttaa, ja se on aivan samaa."