"Oi", virkkoi hän, "se salaisuus on tullut ilmi!"
"Sire, teen kyllä parhaani, jotta salaisuus kuolee siihen rintaan, joka sen kätkee", sanoi de Saint-Aignan aivan espanjalaislaatuisen urheasti. Ja hän liikahti ovea kohti, mutta kuningas viittasi hänet pysähtymään.
"Mihin nyt?" kysyi Ludvig.
"No, sinne, missä minua odotetaan, sire."
"Mitä varten?"
"Taistelemaan tietenkin."
"Taistelemaan?" huudahti kuningas. "Hetkinen, jos suvaitset, kreivi!"
De Saint-Aignan ravisti päätänsä kuin uppiniskainen lapsi, jota tahdotaan estää hyppäämästä kaivoon tai leikkimästä veitsellä.
"Mutta kuitenkin, sire…" virkahti hän.
"Ensiksikään", sanoi kuningas, "en ole selvillä asiasta."