"Menkää siis, kreivi; minä odotan."
Ja hän istui pää molempiin käsiinsä kätkettynä. Atos pukeutui ja läksi. Tästä käynnistä kuninkaan luona olemme lukijoillemme juuri kertoneet; he ovat nähneet kreivin astuvan hänen majesteettinsa huoneeseen ja poistuvan sieltä.
Kun hän palasi kotiinsa kalpeana ja synkkänä, istui Raoul vielä epätoivoisessa asennossaan. Kuullessaan ovien avautuvan ja isänsä askelten lähenevän nuori mies kuitenkin kohotti päätänsä.
Atos oli kalpea, avopäin ja vakavan näköinen; hän jätti päällysnuttunsa ja hattunsa lakeijalle, viittasi tätä poistumaan ja istahti Raoulin luo.
"No, monsieur", kysyi nuori mies keikahduttaen surumielisesti päänsä alas, "oletteko nyt vakuuttunut?"
"Olen, Raoul; kuningas rakastaa neiti de la Vallièrea."
"Hän siis myöntää sen?" huudahti Raoul.
"Ehdottomasti", virkkoi Atos.
"Entä Louise?"
"Häntä en nähnyt."