"En tosiaankaan", tokaisi Atos myhäillen.
"Niin, mielestäni on kreiville parasta", toisti d'Artagnan, "vetäytyä linnaansa. Muuten, rakas Atos, puhu, pyydä; jos joku olinpaikka on sinulle mieluisampi kuin toinen, teen kaikkeni sen sinulle hankkiakseni."
"Ei, kiitos", lausui Atos; "mikään ei voi olla minulle mieluisampaa, rakas ystävä, kuin palata yksinäisyyteeni, istua puitteni siimekseen Loire-virran rannoille. Niinkuin Jumala on sielun kärsimysten korkein parantaja, on luonto paras lääke. Olen siis vapaa, monsieur?" hän lisäsi kääntyen Baisemeauxin puoleen.
"Niin, herra kreivi, uskoakseni ja toivoakseni, ellei", virkkoi vankilanpäällikkö hypistellen ja käännellen noita kahta paperia kädessään, "ellei vain herra d'Artagnanilla ole vielä kolmatta paperia."
"Ei, hyvä herra Baisemeaux, ei", vakuutti muskettisoturi, "teidän on pidettävä kiinni toisesta. Siihen meidän on tyydyttävä."
"Voi, herra kreivi", sanoi Baisemeaux Atokselle, "ettepä tiedä, mitä menetätte! Minä olisin asettanut teidät kolmenkymmenen livren muonitukselle kuin kenraalit. Mitä sanonkaan! Viidenkymmenen livren päivärahalle, kuten ruhtinaat, ja joka ilta olisitte aterioinut niinkuin tänään."
"Sallikaa, monsieur", sanoi Atos, "että pidän keskinkertaisuuteni." Ja d'Artagnaniin kääntyen hän kehoitti: "Lähtekäämme, ystäväni."
"Mennään", vastasi d'Artagnan.
"Onko minulla ilo saada sinut matkatoveriksi, veikkoseni?" kysyi Atos.
"Ainoastaan portille, rakas ystävä", selitti d'Artagnan, "ja senjälkeen sanon sinulle, kuten sanoin kuninkaalle: 'Olen palvelusvuorolla.'"