Ja Grimaud ryhtyi varsin häikäilemättömiin keinoihin. Hän meni etsimään isäntänsä jättämän ihokkaan taskusta herra d'Artagnanin kirjeen. Se oli vielä siellä ja kuului näin:
'Hyvä veliseni: Raoul tuli minulta pyytämään tietoja neiti de la Vallièren käytöksestä nuoren ystävämme oleskellessa Lontoossa. Minä olen poloinen muskettisoturien kapteeni, jonka korvissa kaiken päivää kaikuvat kasarmin ja katujen juorut. Jos olisin sanonut Raoulille, mitä luulin tietäväni, olisi poikaparka siitä kuollut. Mutta minä olen kuninkaan palveluksessa, enkä voi lörpötellä kuninkaan asioista. Jos sydämesi käskee, niin ryhdy toimiin! Asia koskee enemmän sinua kuin minua, melkein yhtä paljon kuin Raoulia.'
Grimaud riuhtaisi puoli hyppysellistä hiuksia päästänsä. Jos hänen tukkansa olisi ollut runsaampi, olisi hän kiskaissut isomman tukon.
— Siinä, —. älysi hän, — on arvoituksen ydin. Tyttönen on tehnyt kepposiaan. Se mitä hänestä ja kuninkaasta kerrotaan, on totta. Nuori herramme on petetty, ja hän näkyy sen tietävän. Kreivi on ollut kuninkaan puheilla ja sanonut hänelle mitä pitikin. Ja sitten kuningas on lähettänyt d'Artagnanin järjestämään asiaa. Voi, hyvä Jumala, herra kreivi on palannut ilman miekkaa!
Tämä havainto sai hien nousemaan kunnon miehen otsalle Hän ei siekaillut sen enempää, vaan painoi hatun päähänsä ja riensi Raoulin asuntoon.
Louisen lähdettyä oli varakreivi hillinnyt suruansa, ellei rakkauttaan, ja joutuessaan katsahtamaan eteenpäin tuolle vaaralliselle tielle, jolle häntä hulluus ja kapinanhalu ajoivat oli hän ensi silmäyksellä nähnyt isänsä kuninkaan vihan maalitauluna, koska Atos ensimmäisenä oli asettunut tätä vastustamaan.
Tällä selväjärkisen myötätunnon hetkellä nuori mies muisti täsmälleen Atoksen salaperäiset silmäniskut, hän muisti d'Artagnanin odottamattoman käynnin ja seuraukset tästä yhteenotosta hallitsijan ja alamaisen välillä kuvastuivat hänen pelästyneiden silmiensä eteen.
Palveluksessa oleva ja siis vartiopaikkaansa kiinnitetty d'Artagnan ei suinkaan saapunut Atoksen luo vain tätä huvittaakseen. Hän oli tullut jotakin sanomaan. Ja tämä jokin tiesi niin tukalissa olosuhteissa onnettomuutta tai vaaraa. Raoul vapisi ajatellessaan, että hän itsekkyydessään oli unohtanut rakkautensa tähden isänsä, ryhtyen etsimään epätoivon haaveilua tai epätoivon nautintoa, silloin kun kenties olisi ollut lyötävä takaisin Atokseen välittömästi kohdistuva isku.
Tämä ajatus sai hänet hypähtämään. Vyöttäen miekkansa kupeelleen hän riensi ensin isänsä asuntoon. Tiellä hän kohtasi Grimaudin, joka vastakkaiselta suunnalta tullen oli yhtä innokkaasti rientämässä ottamaan selkoa asiain tilasta. Nämä kaksi miestä törmäsivät toisiinsa, kumpainenkin joutuneena samaan mielikuvituksensa piirtämän kehän pisteeseen.
"Grimaud!" huudahti Raoul.