Hän sytytti itse lyhdyn, kutsui vanginvartijan ja kääntyi Aramiksen puoleen.
"Olen monseigneurin käskettävänä", virkkoi hän.
Aramis vain nyökkäsi, viitaten sitten kuvernööriä astumaan edellä.
Baisemeaux siis lähti liikkeelle piispan saattamana.
Oli kaunis, seesteinen ilta. Näiden kolmen miehen askeleet kumahtelivat pengermäin laakakivillä, ja vanginvartijan vyöstä riippuvien avainten kilinä kuului tornikerroksiin asti, ikäänkuin muistuttaakseen niiden asukkaille, että vapaus ei ollut heidän tavoitettavissaan.
Olisi voinut sanoa, että Baisemeauxissa tapahtunut muutos oli ulottunut vanginvartijaan asti. Asianomaisen tornin avainten hoitaja oli piispan ensimmäisen käynnin aikana osoittautunut uteliaaksi ja kyseliääksi, mutta nyt hän esiintyi mykkänä ja kovin totisen näköisenä. Hän käveli pää kumarassa ja näytti ihan tahtovan sulkea korvansa.
Täten saavuttiin Bertaudière-tornin juurelle, ja sen kaksi porrasjaksoa noustiin ääneti ja jokseenkin verkalleen, sillä totellessaankaan ei Baisemeaux suinkaan ollut innostuneen kuuliainen.
Viimein tultiin tyrmän ovelle. Vartijan ei tarvinnut etsiä avainta, se oli hänellä valmiina. Ovi avattiin.
Baisemeaux aikoi astua vangin luo, mutta pidättäen hänet kynnykselle
Aramis virkkoi:
"Ei ole kirjoitettu, että kuvernöörin on kuultava vangin rippi."
Baisemeaux kumarsi ja päästi Aramiksen ohitsensa. Ottaen lyhdyn vanginvartijan kädestä piispa astui sisälle ja viittasi sulkemaan oven jälkeensä.