"Aivan niin. Mutta mitta otettiin maahan asti, jolloin lieve ulottui minulle juuri polven yläpuolelle."
"Olipa se oiva onni sinulle, Portos! Sellaista ei satu kellekään muulle!"
"Voi lempo, kannattaa tuosta nyt onnitella! Se tapahtui juuri siihen aikaan — noin puolikolmatta vuotta sitten, jolloin lähdin Belle-Isleen. Silloin kehoitin Houstonia teettämään itselleen puvun joka kuukausi, jotta minulla aina tarpeen tullen olisi jokaisen muodin mukainen vaatekerta."
"Ja olisiko Mouston laiminlyönyt noudattaa ohjeitasi? Ai, ai, se olisi pahasti, Mouston!"
"Päinvastoin, monsieur, päinvastoin!"
"Ei, hän ei ole unohtanut teettää pukuja, mutta hän unohti ilmoittaa minulle lihomisestaan."
"Dame, se ei ole minun vikani, monsieur, räätälinne ei siitä minulle ilmoittanut."
"Joten", jatkoi Portos, "tuo veijari on kahden vuoden aikana varttunut kahdeksantoista tuumaa miehustaltaan, ja kaksitoista viimeksi tehtyä pukua ovat asteittain jalasta puoleentoista jalkaan liian väljät."
"Mutta ne toiset, läheltä sitä aikaa, jolloin vyötärysmittanne oli sama?"
"Ne eivät enää ole muodissa, rakas ystävä, ja jos ne pukisin ylleni, näyttäisin saapuvan Siamista ja olleen hovista poissa kaksi kokonaista vuotta."