Percerin yritti tervehdystä, kohtaamatta mitään myötätuntoista yrmeässä Portoksessa, joka huoneeseen astumisestaan asti oli katsellut vaatturia alta kulmain.
"Hyviä ystäviäni", lopetti d'Artagnan.
"Minä palvelen monsieuria", vastasi Percerin, "mutta myöhemmin."
"Myöhemmin? Ja milloin sitten?"
"No, kun saan aikaa."
"Niin sanoitte jo palvelijalleni", keskeytti Portos tyytymättömänä.
"Se on mahdollista", myönsi Percerin, "minulla on melkein aina kiire."
"Hyvä mies", virkkoi Portos mielevästi, "aina on aikaa, kun vain tahtoo."
Percerin karahti aivan tummanpunaiseksi, ja iän vaalentamilla vanhuksilla se on vaarallinen enne.
"Monsieur", hän ärähti, "saa kernaasti teettää pukunsa muualla, totisesti!"