"Ei toki, paras herra Percerin, varsinkaan kun minä teitä pyydän", virkkoi vieno, metallinheleä ääni ovelta, saaden d'Artagnanin heristämään korviansa.
Se oli Aramiksen ääni.
"Herra d'Herblay!" huudahti räätäli.
"Aramis", jupisi d'Artagnan.
"Kah, piispamme!" sanoi Portos.
"Hyvää päivää, d'Artagnan! Hyvää päivää, Portos! Hyvää päivää, rakkaat ystävät!" tervehti Aramis. "Kas niin, Paras herra Percerin, valmistakaa puku monsieurille, ja takaan, että silloin teette herra Fouquetille mieluisan työn."
Ja hän antoi näitä sanojaan seurata liikkeen, joka merkitsi: "Suostukaa ja antakaa heidän mennä!" — Piispalla näkyi olevan mestari Perceriniin enemmän vaikutusvaltaa kuin itse d'Artagnanillakin, sillä räätäli kumarsi myöntymisen merkiksi.
"Käykää tuonne antamaan mittanne", määräsi hän tylysti, kääntyen jälleen Portokseen.
Portos punastui uhkaavasti.
D'Artagnan aavisti myrskyä ja kutsui Molièreä.