Kun Molière ja Portos olivat hävinneet näkyvistä, d'Artagnan lähestyi
Vannesin piispaa, mutta se näkyi tälle olevan erityisen vastenmielistä.
"Sinäkin olet kai pukua teettämässä?"
Aramis hymyili.
"En ole", vastasi hän.
"Mutta menethän Vauxin juhliin?"
"Menen kyllä, mutta ilman uutta asua. Unohdat, rakas d'Artagnan, että poloinen Vannesin piispa ei ole kyllin rikas teettääkseen pukua joka juhlaan."
"Pyh!" virkahti muskettisoturi hymyillen. "Entä runot, emmekö niitä enää sepittele?"
"Oi, d'Artagnan", sanoi Aramis, "siitä on jo pitkä aika, kun olen sellaisia turhanpäiväisyyksiä ajatellut."
"Kas vain!" huudahti d'Artagnan uskomattomana.
Sillä välin oli Percerin uudestaan syventynyt kirjokankaitten tarkasteluun.