"Mutta täällä onkin, monsieur", huudahti maalari närkästyneenä, "aivan viheliäinen valaistus."
"Hyvä ajatus, herra le Brun, hyvä ajatus! Jos saisi näytekappaleet kankaista, niin kenties aikaa voittaen ja paremmassa valaistuksessa…"
"Oh", innostui le Brun, "silloin vastaan kaikesta!"
— Kas niin! — tuumi d'Artagnan. — Siinä näkyykin olevan asian ydin.
Tarvitaan näyte joka kankaasta. Mordioux! Hellinneeköhän niitä tuolta
Perceriniltä?
Viimeisissä varustuksissaan lyötynä ja sitäpaitsi Aramiksen tekoherttaisuuden harhaannuttamana Percerin leikkasi viisi näytetilkkua, antaen ne Vannesin piispalle käteen.
"Näin on parempi. Eikö sinunkin mielestäsi", virkkoi Aramis d'Artagnanille, "häh?"
"Minun mielipiteeni, paras Aramis", vastasi d'Artagnan, "on se, että sinä olet aina sama."
"Ja senvuoksi aina sinun ystäväsi", sanoi piispa miellyttävän sointuvalla äänellä.
"Niin, niin", myönsi d'Artagnan ääneen. Sitten itsekseen: — Vaikken pääsekään metkujesi perille, kaksinkertainen jesuiitti, en ainakaan tahdo olla rikostoverisi, ja jotta en siksi tulisi, on minun aika lähteä täältä. "Hyvästi, Aramis", hän sanoi ääntänsä korottaen; "hyvästi, minä menen Portoksen luo."
"Odotahan", pyysi Aramis pistäen näytteet taskuunsa; "minä olen toimittanut tehtäväni, ja mielelläni vaihtaisin vielä sanasen ystävämme kanssa."