"Älkää sanoko niinkään, hyvä ystävä; runomuodosta luopuminen tekisi tuotantonne liian suppeaksi laadultaan, ja satusäkeenne sisältävät paljon hyvää."
"Ja aluksikin", la Fontaine pitkitti omaa ajatusjuoksuaan, "minä poltan satasen vastavalmistunutta pätkää."
"Missä ne sepitelmät ovat?"
"Päässäni."
"Mutta, hitossa, jos niitä ei ole vielä paperille pantu, niin ettehän voi niitä polttaa?"
"Totta kyllä", älysi la Fontaine. "Kuitenkin, jollen polta niitä…"
"Niin, miten käykään, jos ette polta niitä?"
"Käy niin ikävästi, että ne jäävät mieleeni enkä voi niitä koskaan unohtaa."
"Lempo!" äännähti Loret; "sehän on vaarallista! Sellaisesta tulee hulluksi!"
"Kirottua! Mitä tehdä?" päivitteli la Fontaine.