"Kyllä niillä on metkunsa", sopotti hän suu täynnä ruokaa; "jonakuna kauniina päivänä pidättävät miehen, ruokkivat häntä kymmenen vuotta ja kirjoittelevat: 'Pitäkää sitä veitikkaa tarkoin silmällä!' tai: 'Pitäkää häntä lujalla!' Ja sitten kun on tottunut katselemaan vangittua vaarallisena henkilönä, kirjoittavat yhtäkkiä, ilman syytä, ilman mitään edelläkäypää ilmoitusta: 'Laskekaa menemään.' Ja vielä liittävät kirjeeseen: kiireellinen! Myöntänette, monseigneur, että tuommoinen ähmistyttää."
"Niin kylläkin! Se sapettaa", sanoi Aramis, "mutta määräys pannaan täytäntöön."
"Ka, ka, pannaanhan se täytäntöön!… Mutta hiukan kärsivällisyyttä sentään!… Ei minun tässä toki tarvitse orjanakaan liehtoa."
"Hyväinen aika, kaikkein paras herra Baisemeaux, kuka sitä väittää?
Tunnetaanhan teidän riippumattomuutenne."
"Jumalan kiitos!"
"Mutta tunnetaan myöskin hyvä sydämenne."
"No, paha en ole!"
"Ja teidän tottelevaisuutenne ylempiänne kohtaan. Kun on ollut soturi, nähkääs, Baisemeaux, niin ei ikinä unohda kuuliaisuutta."
"Niinpä tottelenkin täsmällisesti, ja huomisaamuna tuo vanki päästetään vapauteen."
"Huomenna?"