Madame Louise meni ikkunan ääreen ja hengitti verkalleen tuoksuvaa viileyttä, joka nousi puutarhasta lähenevän yön kosteilla siivillä.
Rahastonhoitaja-nunna odotti kunnioittavasti ylhäiseltä abbedissalta jotakin käskyä tai lupaa saada poistua.
Madame Louise — Jumala yksin tietää, mitä kuninkaallinen nunnaparka tällä hetkellä mietti — Madame Louise nyppi teriä korkeavartisista ruusuista, jotka kasvoivat aivan hänen ikkunansa tasalle, ja jasmiineista, jotka peittivät pihaseiniä.
Yhtäkkiä jymähti tallirakennuksen ovi ankarasta hevosen kavioniskusta, ja johtajatar aivan säikähti.
"Kuka hoviherroista on vielä jäänyt Saint-Denisiin?" kysyi Madame
Louise.
"Hänen Ylhäisyytensä kardinaali de Rohan, Madame."
"Ovatko hänen hevosensa täällä?"
"Eivät, Madame, ne ovat luostarin kapitulirakennuksessa, jonne hän jää yöksi."
"Mitä jyminää tuo sitten on?"
"Madame, siellä potkii sen vieraan naisen hevonen."