"En mitään, monsieur, en kerrassaan mitään."
"Ette mitään… Mutta miksi te sitten olitte tämän hameen takana piilossa?"
"Auringonpaiste vaivasi minua."
"Ikkuna on sivulla päin, ja aurinko vaivaa teitä jo noustessaan?
Ovatpa teidän silmänne arat, nuori mies!"
Gilbert änkytti jotakin, ja kun hän huomasi puhuneensa itsensä pussiin, peitti hän kasvot käsiinsä.
"Te valehtelette ja pelkäätte", sanoi Rousseau; "teillä on siis jokin ilkeys mielessä?"
Tämä hirveä johtopäätös sai Gilbertin aivan ymmälle ja sen tehtyään meni Rousseau kursailematta seisomaan ikkunan ääreen.
Gilbertin valtasi tunne, joka on liian luonnollinen tarvitaksemme sitä selittää, ja hän ryntäsi nyt myöskin ikkunan ääreen, jossa hän äsken oli pelännyt tulevansa nähdyksi.
"Ahaa!" sanoi Rousseau äänellä sellaisella, että veri Gilbertin suonissa hyytyi; "paviljongissa on nyt asukkaita".
Gilbert ei virkkanut ainoaakaan sanaa.