Kiihkeämmin kuin koskaan ennen sulki hän syliinsä Balsamon, johonka tuo sähköisä kosketus vaikutti niin rajusti, että hän vastusteli vain heikosti.
Hän ponnisti kuitenkin tahdonvoimansa ja irroittautui elävistä siteistä, jotka pitivät häntä kiinni.
"Lorenza! Lorenza", rukoili hän, "sääli minua…".
"Minä olen sinun puolisosi, enkä tyttäresi! Rakasta minua niinkuin puoliso rakastaa vaimoaan, eikä niinkuin isäni minua rakasti."
"Lorenza", vastasi Balsamo vavisten itsekin hurmauksesta, "älä vaadi minulta, minä rukoilen sinua, muuta rakkautta kuin sitä, jonka voin sinulle antaa".
"Mutta", huudahti nainen ja kohotti epätoivoissaan kätensä ylös, "tämä, tämähän ei ole rakkautta!"
"Kyllä, se on rakkautta… mutta se on pyhää ja puhdasta rakkautta kuten neitsyttä kohtaan tulee."
Nuori nainen teki kiivastuneen liikkeen, joka irroitti hajalleen hänen mustat ja pitkät hiuspalmikkonsa. Hänen valkea ja samalla jäntevä kätensä ojentui melkein uhkaavasti kreiviä kohti.
"Ah, mitä tämä merkitsee?" kysyi hän jyrkästi ja epätoivoisesti. "Miksi pakotit sinä minut hylkäämään isänmaani, nimeni, sukuni, kaikkeni, jopa Jumalanikin? Sillä sinun Jumalasi ei ole sellainen kuin minun. Miksi anastit sinä rajattoman vallan minuun, vallan, joka tekee minut orjattareksi, elämäni sinun elämäksesi, vereni sinun vereksesi? Ymmärrätkö minua oikein? Miksi teit kaiken tämän, jos teit sen ainoastaan sanoaksesi minua immeksi?"
Balsamo huokasi vuorostaan, sillä tuon äärettömästi kärsivän naisen tuska raateli häntä.