"Teidän korkeutenne, tämä aikakausi on onnettomuuksista raskas, sen on äitini minulle sanonut. Se on kuten taivas, joka leimahtelee päämme päällä täynnä tulikiveä, tulta ja tuhon voimia. Nähkääs, siksi minä niin kovin pelkään, ei, siksi jokainen enne minusta tuntuu varoitukselta."
"Madame, meitä ei voi uhata mikään vaara valtaistuimella, jolle nousemme; me kuninkaat elämme pilvien yläpuolella olevassa ilmapiirissä. Ukkonen pauhaa jalkaimme juuressa, ja kun se iskee maahan, lennätämme me sen itse."
"Oi ei, tämä ei sovi siihen, mitä minulle ennustettiin."
"Ja mitä teille ennustettiin?"
"Jotakin kauheata, hirveää."
"Ennustettiinko teille sellaista?"
"Ennustettiin, tai paremminkin se minulle näytettiin."
"Näytettiin?"
"Niin, minä näin sen, se on aivan totta, ja se kuva syöpyi niin syvälle mieleeni, ettei kulu ainoatakaan päivää, etten sitä kauhistu, kun sitä vain ajattelen, eikä yötä, jolloin en näe sitä uudestaan unissani."
"Ja ettekö voi sanoa minulle, mitä näitte? Vaadittiinko teiltä vaikenemista?"