Molemmat kynttilät sammuivat tuulen puuskasta, joka pyörteenä tunkeutui makuuhuoneeseen. Dauphin ponnahti pelästyneenä, horjuen ja silmät häikäistyinä toista seinää vasten ja jäi siihen seisomaan.
Melkein pyörtyneenä vaipui dauphine rukouspulpetin jakkaralle ja jäi siihen aivan kuin kuoleman horteeseen.
Ludvig XV vapisi ja luuli maan vaipuvan jalkainsa alta. Lebelin seuraamana palasi hän tyhjiin huoneisiinsa.
Loitompana pakeni sillä välin Versaillesin ja Pariisin väki kuin lauma pelästyneitä lintuja, mikä puutarhoihin, mikä teille, mikä metsiin, ja kaikkialle ajoi sitä takaa sakea raesade, joka särki puutarhan kukkaset, suomi rikki metsän lehvät, peltojen ohran- ja rukiintähkät, särki liuskakivikatot ja rakennusten hienot kuvanveistoskoristeet ja lisäsi synkeyttä vielä tuottamallaan vahingolla.
Painaen otsaansa käsiinsä dauphine rukoili nyyhkyttäen.
Synkkänä ja tajuttomasti katseli dauphin vettä, joka virtasi särkyneistä ikkunaruuduista morsiushuoneeseen ja muodosti permannolle sinertäviä lammikoita, jotka heijastelivat pintaansa tuntikaudet yhtämittaa kestäviä salamoita.
Tämä myllerrys selvisi kuitenkin aamupuolella, ja ensimmäiset auringonsäteet, jotka tunkeutuivat esiin kuparinpunertavain pilvien takaa, näyttivät nyt katsojille öisen hirmumyrskyn hävityksen tulokset.
Versaillesia oli vaikea enää tunteakaan.
Maa oli ahminut moisen vesiryöpyn, puut olivat saaneet kestää tulivirran, kaikkialla oli mutaa ja maahan kaatuneita puita, murskautuneita, vääntyneitä ja hiiltyneitä tuon käärmeen palavasta syleilystä, jota sanotaan ukkoseksi.
Ludvig XV oli pelännyt niin ankarasti, ettei ollut voinut nukkua. Aamun sarastaessa antoi hän Lebelin, joka ei ollut poistunut hänen luotaan, pukea itsensä ja palasi häähuoneeseen saman gallerian kautta, jonka jo tunnemme ja jossa taulut irvistelivät häpeällisesti varhaisen aamun sinertävässä kajasteessa, taulut, jotka olivat maalatut kukkakehyksissä ja kristallien ja sytytettyjen kandelabrien hohteessa näytettäväksi.