Kaikki syöksyivät tämän tapahtuman näyttämölle. Gilbert käytti hyväkseen naisten keittiöhuolia, pujahtaakseen alas portailta kuin ilmanhaltia.
Ensimmäisessä kerroksessa löysi hän sopivan paikan lyijyikkunassa, johon hän voi kiinnittää köytensä; hän sitoi sen vetosolmulla, kiipesi ikkunalaudalle ja alkoi ketterästi solua köyttä pitkin alas.
Hän heilui paraikaa ikkunan ja maan välillä, kun puutarhasta hänen altaan kuului nopeita askeleita.
Hänellä oli aikaa käännähtää, sillä hän piti kiinni solmuista, ja katsoa, kuka tuo sopimattomalla hetkellä tullut oli.
Se oli joku mies.
Koska mies tuli sisään pienestä portista, niin ei Gilbert epäillyt hetkeäkään, ettei hän ollut Nicolen odottama onnellinen kuolevainen.
Hän kohdisti siis koko huomionsa tähän kuokkavieraaseen, joka oli pysäyttänyt hänet keskellä hänen vaarallista laskeutumismatkaansa. Miehen käynnistä, profiilin hahmosta, jonka hän näki vilahtavan kolmikulmahatun alla, tavasta, kuinka tuo kolmikulmainen hattu oli asestettu miehen toiselle korvalle, joka korva jälleen näytti sangen tarkkaavaiselta, oli Gilbert tuntevinaan arvoisan monsieur Beausiren, tuon kuninkaallisen upseerin, johon Nicole oli tutustunut Taverneyssä.
Melkein heti näki Gilbert Nicolen avaavan paviljonkirakennuksen oven ja rientävän puutarhaan, jättäen oven takanaan auki, ja kiitävän nopeasti ja keveästi kuin hyppäävä västäräkki kasvihuonetta kohti, siis samalle suunnalle, jonne herra Beausire paraikaa kulki.
Varmaankaan ei tämä ollut ensimmäinen tällainen kohtaus, koskapa kumpikaan heistä ei näyttänyt laisinkaan epäilevän, missä paikassa heidän oli tavattava.
— Nyt voin jatkaa laskeutumistani, — ajatteli Gilbert; — sillä se, että Nicole on voinut näin aikaisin päivästä ottaa rakastajansa vastaan, johtuu siitä, että hän tietää saavansa olla vapaana. Andrée on siis yksin, hyvä Jumala…