"Te ette sitä miestä tunne, herttua?"
"En, ma foi."
"Ja kuitenkin hän on teidän sukuanne."
"Olisiko minulla suvussa nero? Tarkoitatteko ehkä kardinaaliherttuaa, setääni, madame?"
"En; minä tarkoitan d'Aiguillonia, sisarenpoikaanne."
"Ah, Aiguillonin herttua, joka pani Chalotaisin asian käyntiin! Totisesti, hän on näppärä poika, tosiaankin. Siinä hänellä oli tiukka työ. Kuulkaas, kreivitär, hän on, kautta kunniani, mies, jota älykkään naisen pitäisi koettaa saada kiintymään itseensä."
"Ajatelkaas, herttua", virkkoi kreivitär, "että minä en tunne teidän sisarenne poikaa?"
"Todellako, madame, ettekö häntä tunne?"
"En, minä en ole koskaan häntä nähnyt."
"Poika-parka! Todellakin hän on elänyt siitä saakka, kun te kohositte, kaukana Bretagnen sydämessä. Onneton, jos hän teidät näkee, hän ei ole enää tottunut aurinkoon."