"Entä sukusopimus sitten, sire? Miksi te olitte niin valmis allekirjoittamaan tuon paperin, joka sitoo kaikki Euroopan Bourbonit niin läheisesti toisiinsa ja muodostaa heille turvan Englannin yrityksiä vastaan?"
Kuninkaan pää painui kumaraan.
"Älkää olko levoton, sire", sanoi Choiseul. "Teillä on peloittava armeija, kunnioitettava laivasto ja rahaa. Minä osaan hankkia sitä kansan nurisematta. Jos saamme sodan, niittää teidän majesteettinne hallitus siitä kunniaa, ja minä suunnittelen alueen laajennuksia, johon toimenpiteeseen olemme hankkineet sopivia ja puolustavia syitä."
"No niin, herttua, mutta säilyttäkäämme rauha täällä keskenämme; älkäämme sotiko kaikkialla."
"Mutta täällähän on rauha, sire", vastasi herttua, joka ei muka ollut ymmärtävinään.
"Ei ole, senhän näette itse. Te tietysti rakastatte ja palvelette minua hyvin. Löytyy toisia, jotka sanovat rakastavansa minua, mutta joiden menettely ei ole ollenkaan sellainen kuin teidän. Sovittakaamme nämä kaikki systeemit toisiinsa: kuulkaa, hyvä herttua, antakaa minun elää onnellisena."
"Ei ole minun syyni, ellei teidän onnenne ole täydellinen, sire."
"Kas siinä miehen sana! Hyvä, tulkaa minun kanssani päivällisille tänään."
"Täälläkö ne ovat, sire?"
"Eivät, Luciennesissa."