"Ei suinkaan", vastasi kuninkaalle lempeä naisen ääni erään pensasryhmän sisästä.
Samassa näki kuningas dauphinen juoksevan luokseen, puhelemasta erään miehen kanssa, jolla oli kokonainen kantamus papereita, harppeja ja piirustimia.
"Sire", virkkoi prinsessa, "tässä on herra Mique, minun arkkitehtini".
"Ah, vaivaako teitä sellainenkin vamma?" kysyi kuningas. "Sire, se on sukumme perinvammoja."
"Te aiotte täällä rakennuttaa?"
"Minä tahdon järjestää hiukan tätä suurta puistoa, jossa kaikilla on ikävä."
"Oh oh, tyttäreni, te puhutte liian kovaa; ehkäpä dauphin kuulee ne sanat."
"Se on meidän keskemme sovittu asia, isäni", vastasi prinsessa.
"Nimittäin pitää ikävää?"
"Ei, vaan koetella hankkia huvia."