"Te tunnette minut väärin, kreivitär", virkkoi herttua suudellen rouva Dubarryn kättä. "Epäilinkö minä teidän esittelypäivänänne, kun teille täytyi saada puku, kähertäjä ja vaunut. Kas niin: minä en epäröi tänäänkään! Niin, niin, minä olen rohkeampi kuin luulettekaan."
"Se on sovittu, me ajamme siis yhdessä metsästysretkellä, ja siitä saan hyvän syyn, ettei minun tarvitse katsella kehenkään eikä kuunnella ja puhutella ketään."
"Eikö edes kuningasta?"
"Päinvastoin, minä annan hänelle sellaisia sulosanoja, että hän tulee epätoivosta hulluksi."
"Hyvä, se on sotataitoa, se."
"Mutta sinä, Jean, mitä sinä teet? Nouse nyt edes hiukan näkyviin tyynyjesi sisästä, sinähän antaudut elävänä, ystäväni."
"Mitäkö minä aion tehdä? Tahdotko sen tietää?"
"Luonnollisesti; ehkäpä siitäkin on meille jotakin apua."
"Hyvä, minä ajattelen, että…"
"Että?"