"No, antaa tarinan tulla."
"Se on tällainen. — Minä olin silloin Wienissä. — Se tapahtui siihen aikaan, jolloin olin siellä lähettiläänä. — Minua pistettiin eräänä iltana miekalla läpi koko ruumiin. Se oli aviomiehen miekka, ja piru niiden eteen joutukoon. Minä kaaduin, minut nostettiin maasta. Olin kuollut."
"Kuinka, kuollutko?"
"Ma foi, melkein kuollut. — Kulkeepa siitä ohitse noita ja kysyy, ketä siinä sillä tavoin kannetaan. Vastaavat hänelle, että se olen minä. Hän pysäyttää paarit, kaataa pari, kolme pisaraa haavaani, en tiedä mitä, ja toiset kolme huulilleni: verenjuoksu lakkaa, minä alan jälleen hengittää, avaan silmäni, ja olen pelastunut."
"Se oli Jumalan ihmetyö, herttua."
"Ei, päinvastoin pelkään ja uskon, että se oli paholaisen ihmetyö."
"Olette oikeassa, marski. Jumala ei olisi pelastanut teidän laistanne veitikkaa. Kunnia sille, jolle se tulee. Ja elääkö tuo noitanne vielä?"
"Sitä epäilen, ellei hän ole keksinyt kultatinktuuria."
"Niinkuin te, marski?"
"Uskotteko tekin noita juttuja?"