"Tämä on harvinainen asiapaperi, jonka he saavat minulle kalliisti maksaa", sanoi Balsamo. "Oh, miksi he menevätkään kirjoittamaan tällaisia asioita", jatkoi hän huudahtaen. "Naiset, naiset ne aina pilaavat suurten ja eteväin miesten hommat! Tuota Choiseulia ei ole voinut kukistaa kokonainen armeija vihollisia, kokonainen maailma juonia, ja kas nyt murskaa hänet nainen hellällä henkäisyllään. Tosiaan, kaikki meidät kukistaa naisten vilppi ja heikkous… Jos meillä on sydän, tai sydämessämme ainoastaan jokin herkkä hermo, niin olemme tuhon omat!"
Ja näitä sanoja virkkaessaan katseli Balsamo kuvaamattoman hellästi
Lorenzaa, joka värisi hänen katseensa kosketuksesta.
"Onko se totta, mitä ajattelen?" kysyi Balsamo.
"Ei, ei, se ei ole totta", vastasi Lorenza kiihkeästi. "Näethän, että rakastan sinua liian suuresti; kuinka voisin vahingoittaa sinua niinkuin nuo muut älyttömät ja sydämettömät olennot!"
Balsamo antoi itsensä hervota lumoojansa käsivarsien syleilyyn.
Äkkiä kajahti kaksi helähdystä Fritzin kellosta.
"Kaksi vierasta", virkkoi Balsamo.
Kiivas soitto päätti Fritzin merkinantolauselman.
Balsamo irtautui Lorenzan syleilystä ja poistui huoneesta, jättäen nuoren naisen yhä unitilaan.
Mennessään alas saliin hän kohtasi pikalähetin, joka odotti mestarinsa käskyjä.