"Koska minua kuulet", jatkoi Balsamo äskeisellä kielellä, "niin paina marmorinappia, joka on liedenreunalla olevan leijonankuvan oikeana silmänä, ja lieden tausta aukeaa. Tule aukosta, käy minun huoneeni lävitse, laskeudu alas portaita ja pysähdy tänne tämän salin vieressä olevaan huoneeseen."
Tuokion päästä huomasi Balsamo, että hänen käskynsä oli ymmärretty ja että sitä toteltiin, sillä oven takaa kuului käsittämätöntä suhinaa, niinkuin aaveen häilyvää liitelyä.
"Mitä kieltä tuo on?" kysyi Richelieu teeskennellen olevansa muka rauhallinen. "Onko se kabbalankieltä?"
"Kyllä, herttua, se on kieltä, jota käytetään henkien manauksessa."
"Mutta tehän sanoitte, että me sitä ymmärtäisimme."
"Kyllä, sen mitä ääni sanoo; mutta en sanonut teidän ymmärtävän sitä, mitä minä itse sanon."
"Ja nyt on piru tullut?"
"Onko teille kukaan puhunut pirusta, herttua?"
"Niin, minä luulin, ettei muita manalakaan kuin pirua."
"Manata voi jokaista henkiolentoa."