"Sinähän et saa mennä alas madame la dauphinen salonkiin; sinä et pääse leikkeihin, et kävelyille etkä seurapiireihin; sinun pitäisi aina olla täällä, ja sinä kuolisit ikävään."
"Oh", vastasi Nicole, "on kai täällä jokin pieni ikkunanruutu; voinhan täältä pilkistää hiukan tuohon suureen maailmaan, vaikkapa vain oven rakosesta. Jos saa nähdä, niin tulee myöskin nähdyksi… Ja muuta en minä pyydäkään. Älkää olko minusta millännekään."
"Minun täytyy toistaa, Nicole, että minä en voi sinua ottaa tänne, ellen saa erikoista käskyä."
"Keneltä?"
"Isältäni."
"Sekö on neidin viimeinen sana?"
"Kyllä, siitä se nyt riippuu."
Nicole veti kauluksensa alta parooni de Taverneyn eilisen kirjeen.
"Kas niin", sanoi Nicole, "koska minun rukoukseni ja uskollisuuteni eivät auta, niin nähdäänpäs, tepsiikö tämä suositus".
Andrée luki kirjeen, jonka muoto oli seuraava: