Isä leikkasi muulle joukolleen viipaleita erinomaista ruokahalua herättävästä vasikanpaistista, jollaisesta pariisilaiset pikkuporvarit niin paljon pitävät. Tuo ruokalaji lepäsi jo kaikkien silmäin ahmimana ja kullanruskeana, houkuttelevana ja mehukkaana kiiltäväksi poltetussa savivadissa, johon huomisesta huoltapitävä perheen emäntä oli sen eilis-iltana haudannut porkkanain, sipulien ja silavaviipaleiden joukkoon. Sitten oli palvelijatar vienyt vadin leipurille, parinkymmenen muun samanlaisen herkun viereen, jotka olivat kaikki tuodut paistettaviksi ja ruskeiksi paahdettaviksi uunin jälkilämpimässä.
Gilbert valitsi itselleen läheisen jalavan juurella pienen sopivan paikan, josta hän pieksi ruudukkaisella nenäliinallaan tomun ruoholta pois.
Hän otti hatun päästänsä, levitti nenäliinansa ruohikkoon ja istui sen päälle.
Hän ei ajatellut laisinkaan naapureitaan; mutta nämä puolestaan katselivat tietysti häntä, koska hän ei heitä huomannut.
"Tuossa on siisti nuori mies", virkkoi äiti.
Tyttö punastui.
Tyttö punastui joka kerta, kun hänen läsnäollessaan puhuttiin jostakin nuoresta miehestä; ja tämä ominaisuus sai hänen vanhempansa aina ihastuksesta haltioihinsa.
"Tuossa on siisti nuori mies", oli äiti sanonut. Pariisin porvariston keskuudessa kohdistuu aina ensimmäinen huomautus johonkin siveelliseen puutteeseen tai hyveeseen.
Isä käännähti katsomaan.
"Ja vieläpä kaunis poika", virkkoi hän.