— Olen sangen hämilläni mitä minun tulee teille vastata, sanoi rouva Bonacieux; aikomukseni oli antaa puolisoni kautta tieto herra de la Porte'lle, että herra de la Porte voisi tarkalleen ilmoittaa mitä Louvressa on tapahtunut näinä kolmena päivänä, ja olisiko minun vaarallista tulla sinne.
— Mutta, sanoi d'Artagnan, voisinhan minä mennä viemään sanan herra de la Porte'lle.
— Epäilemättä; siinä on vaan yksi haitta: Bonacieux tunnetaan Louvressa ja hänet päästetään sinne sisään, vaan teitä ei tunneta, ja teiltä suljetaan portti.
— Malttakaas! sanoi d'Artagnan, teillä on varmaan jossakin porttiluukussa portinvartija, joka on teidän ystävyydessänne ja joka lunnassanan kuultuansa...
Rouva Bonacieux silmäsi terävästi nuorta miestä.
— Ja jos minä annan teille lunnassanan, sanoi hän, unhotatteko sen heti kun olette sitä käyttäneet.
— Kunniasanallani vakuutan sen! sanoi d'Artagnan niin rehellisellä äänenpainolla, ett'ei siinä ollut epäilemisen sijaa.
— No niin, minä luotan sanaanne; te olette kunnon miehen näköinen, ja sitä paitsi on mahdollista, että teitä odottaa onni hyväntyönne palkkioksi.
— Minä teen ilman lupauksitta ja omantuntoni vaatimuksesta kaikki millä voin hyödyttää kuningasta ja kuningatarta, sanoi d'Artagnan; käyttäkää siis minua kuni ystävää ainakin.
— Mutta mihinkäs saatte minut siksi aikaa?