— Kyllä, armollisin herra, kyllä minä kuulin, sopersi kuningatar.
— Te ilmestytte siis tanssijaisiin?
— Kyllä.
— Timanttikoristeissanne?
— Niin.
Kuningatar kalpeni yhä enemmän, niinpaljon kuin se enää oli mahdollista; kuningas sen huomasi ja nautti siitä tuolla kylmällä julmuudella, joka oli hänen luonteensa huonompia puolia.
— Siis se on suostuttu asia, sanoi kuningas, eikä minulla ollut muuta teille sanottavaakaan.
— Mutta milloin ovat nuo tanssijaiset? kysyi Itävallan Anna.
Ludvig XIII tunsi vaistomaisesti, ett'ei hänen pitäisi vastata tuohon kysymykseen, koska kuningatar oli tehnyt sen melkein kuolevaisen äänellä.
— Aivan kohdakkoin, rouva, sanoi hän; mutta en muista tarkalleen päivää, minä kysyn kardinaalilta.