— Onko hän sanonut?
— On, minä tiedän, että hän aikoi ilahduttaa teitä sillä.
— Olkaa huoleti, sanoi Bonacieux; vaimoni jumaloitsee minua, vielä on aikaa.
— Lurjus! kuiskasi rouva Bonacieux.
— Hiljaa! sanoi d'Artagnan puristaen kovemmin hänen kättänsä.
— Kuinkas vielä on aikaa? kysyi vaippamies.
— Minä palaan Louvreen, pyydän vaimoni puheilleni ja sanon hänelle että olen miettinyt asiaa ja taivun hänen tuumaansa; silloin saan kirjeen ja juoksen kardinaalin luokse.
— Hyvä! mutta menkää joutuun; minä palaan kohta tiedustamaan, kuinka toimenne on käynyt.
Tuntematon meni.
— Konna! sanoi rouva Bonacieux, antaen miehellensä vielä tuonkin lisänimen.