— Elkäämme vannoko mitään, sanoi d'Artagnan, antakaamme nelistää, jos hevosemme suinkin siihen taipuvat.
Ja matkustajat kannustivat hevosiansa, jotka siitä kiihtyneinä saivat uusia voimia. Tultiin Amiens'iin puolen yön aikaan ja laskeuduttiin hevosen selästä Lis-d'Or'in ravintolan edustalla.
Ravintolanisäntä näytti olevan mitä rehellisin mies maapallolla, hän otti matkustajia vastaan kynttilä toisessa kädessä ja pumpulimyssy toisessa; hän tahtoi majoittaa kumpaisenkin matkustajan erityiseen kauniisen kamariin; mutta pahaksi onneksi olivat nuo huoneet kumpikin eri päässänsä ravintolaa. D'Artagnan ja Athos hylkäsivät ne; ravintolanisäntä vastasi, ett'ei ole mitään muita huoneita, jotka olisivat kylliksi soveliaat Heidän ylhäisyyksillensä; mutta matkustajat sanoivat tahtovansa maata yhteisessä vierashuoneessa, kumpikin eri patjallansa lattialla. Isäntä intti vastaan, matkustajat eivät antaneet mukaa; viimein täytyi isännän tehdä heidän tahtonsa mukaan.
He olivat juuri laskeutuneet vuoteellensa, telkittyään oven sisäpuolelta, kun kolkutettiin pihan puoliselle ikkunaluukulle; he kysyivät, ketä siellä oli, tunsivat palvelijainsa äänet ja avasivat.
Todella olivat ne Planchet ja Grimaud.
— Grimaud ottaa pitääksensä huolen hevosista, sanoi Planchet; jos tahdotte, herrat, rupean minä maata teidän kamariinne oven eteen; sillä tavoin olette varmemmat siitä, ett'ei ketään pääse tulemaan teidän luoksenne asti.
— Mitäs saat vuoteeksesi? kysyi d'Artagnan.
— Tässä on vuoteeni, vastasi Planchet.
Ja hän näytti olkikupoa.
— Tule vaan, sanoi d'Artagnan, sinä olet oikeassa; ravintolanisännän muoto ei minua lainkaan miellytä, hän on niin kovin kohtelias.