— Sentähden että lemmityt ovat kardinaalin suosituimpia apulaisia, soveliaimpia ei voi olla: nainen myy teidät kymmeneen pistole'en, muistakaa Dalilaa. — Tunnettehan pipliaa, hä?
D'Artagnan ajatteli lemmenkohtausta, jonka hänelle rouva Bonacieux oli täksi illaksi määrännyt; mutta meidän tulee sankarimme kiitokseksi lausua, että ne pahat luulot, joita herra de Tréville'llä oli naisista yleensä, eivät synnyttäneet hänessä vähintäkään epäilystä kaunista emäntäänsä kohtaan.
— Mutta kesken puheen, sanoi herra de Tréville, minne teidän toverinne ovat joutuneet?
— Minä tulin juuri tiedustamaan, ettekö te olisi heistä mitään kuulleet.
— En mitään.
— No niin, minä jätin heidät välille: Porthoksen Chantilly'yn, kaksintaistelu niskassa; Aramiksen Crèvecoeur'iin, luoti olkapäässä; Athoksen Amiens'iin, syytettynä väärän rahan teosta.
— Kas vaan! sanoi herra de Tréville: kuinkas te pääsitte pakoon?
— Ihmeen kautta, arvoisa herra, se minun täytyy sanoa, miekanpisto rinnassa, seivästettyäni kreivi de Wardes'in Calais'in tien viereen niinkuin perhosen seinälle.
— Kas vaan, kas vaan! vai de Wardes'in, kardinaalin miehen, Rochefort'in serkun. Malttakaas, ystäväni, päähäni pistää eräs ajatus.
— Sanokaa, arvoisa herra.