Ja d'Artagnan heitti jäähyväiset herra de Tréville'lle, liikutettuna enemmän kuin koskaan hänen isällisestä huolenpidostansa muskettisotureitansa kohtaan.
Hän kävi sitten, toinentoisensa jälkeen, Athoksen, Porthoksen ja Aramiksen luona. Ei kukaan heistä ollut palannut. Heidän lakeijansakin olivat poissa, eikä heistä ollut mitään tietoa enemmän toisesta kuin toisestakaan.
Hän olisi tiedustellut heidän lemmityiltänsäkin, mutta hän ei tuntenut Porthoksen eikä Aramiksen lemmittyä; Athoksella taasen ei ollutkaan.
Kulkiessaan henkivartijahotellin ohitse, loi hän silmäyksen talliin: kolme hevosta neljästä oli jo saapunut. Planchet, vallan hämmästyksissään, oli parhaillaan sukimassa niitä, ja oli jo kahdesta päässyt.
— Ah, herra, sanoi Planchet huomaten d'Artagnan'in, kuinka iloinen olen tavatessani teidät!
— Miksi niin, Planchet? kysyi nuori mies.
— Onko teillä luottamusta isäntäämme, herra Bonacieux'iin?
— Minullako? ei rahtuakaan.
— Sepä hyvä, herrani.
— Mutta mistä syystä tuo kysymys?