— Ahaa, jos rupeat sillä tavoin puhumaan, sanoi Athos, säret minulta sydämmen ja kyyneleet alkavat juosta silmistäni niinkuin äsken viini tynnöreistäsi. Ei sitä olla niin pirullisia kuin näyttää. Maltappas, tule tänne niin jutelkaamme hieman.
Isäntä lähestyi arasti.
— Tule tänne vaan, elä pelkää, jatkoi Athos. Silloinkuin rupesin sinulle maksamaan, laskin kukkaroni pöydälle.
— Niin teitte, armollinen herra.
— Siinä kukkarossa oli kuusikymmentä pistole'a, missä on se nyt?
— Se toimitettiin kansliaan, armollinen herra: luultiin sen sisältävän väärää rahaa.
— No niin, hanki takaisin kukkaro, ja ota ne kuusikymmentä pistole'a.
— Mutta, armollinen herra, kanslia ei anna takaisin enää mitä se on saanut käsiinsä. Jos se olisi ollut väärää rahaa, silloin olisi vielä jotakin toivoa; vaan kovaksi onneksi olivat ne oikeita rahoja.
— Sopikaa sitten keskenänne, se ei minua liikuta, semminkin kun minulle ei jäänyt yhtään livre'ä.
— Kuulkaahan, sanoi d'Artagnan, missä on Athoksen hevonen?