— Jos olisin epäillyt teidän rakkauttanne, en olisi tähän tunnustukseen ruvennut, vaan te rakastatte minua, kaunis lemmittyni? eikö niin, rakastattehan minua?
— Epäilemättä.
— Siis, jos minä ylenmääräisen rakkauteni tähden olen menetellyt rikoksellisesti teitä kohtaan, suotteko sen minulle anteeksi?
— Ehkäpä.
D'Artagnan koetti, hymyten niin suloisesti kuin hän suinkin voi, lähentää huuliansa mylady'n huuliin, mutta tämä työnsi hänet pois.
— Mutta tuo tunnustus, sanoi hän vaaleten, mikä tunnustus se on?
— Te kirjoititte viime torstaina de Wardes'ille kirjeen, jossa ilmoititte rakastavanne häntä.
— Minäkö? Se ei ole totta! sanoi mylady niin lujalla äänen painolla ja niin levollisen näköisenä, että ell'ei d'Artagnan'illa olisi ollut niin täyttä varmuutta, olisi hän epäillyt.
— Elkää kieltäkö, kaunis enkelini, sanoi d'Artagnan hymyillen, se on turhaa.
— Kuinka? Selittäkäähän toki! Te kiusaatte minut kuoliaaksi.