Aamun tultua, kun Athos ja d'Artagnan olivat valmiina lähtemään ulos, helisti ensinmainittu Grimaud'in saapuville ja teki hänelle käsillänsä semmoisen liikkeen kuin pyssyllä tähdättäessä. Grimaud otti paikalla musketin seinältä ja valmistautui seuraamaan herraansa.
He tulivat Fossoyeurs'in kadulle, kohtaamatta mitään erinomaista. Mutta lähestyissänsä d'Artagnan'in asuntoa tapasivat he portilla Bonacieux'in, joka katsoi d'Artagnan'iin veitikkamaisen näköisenä.
— Oh, rakas hyyryläiseni, sanoi hän, kiiruhtakaahan toki! Eräs nuori, kaunis tyttö odottaa luonanne, ja tiedättehän ett'eivät tytöt pidä odottamisesta.
— Se on Ketty! huudahti d'Artagnan ja riensi joutuisasti käytäväänsä.
Noustuansa portaita, kohtasikin hän tyttöraukan, joka vapisten seisoi oven pielessä. Nähtyänsä d'Artagnan'in sanoi Ketty hänelle:
— Ottakaa minut nyt turviinne ja pelastakaa minut hänen kynsistänsä, sillä tehän olette saattaneet minut turmioon!
— Ole huoleti Kettyseni, sanoi d'Artagnan, käyden sisään, mutta mitä on tapahtunut sen jälkeen kuin minä lähdin?
— Tietäisinkö minä sitä! sanoi Ketty. Hänen huutoihinsa kiiruhtivat lakeijat sisään, hän oli aivan mielipuolena vihasta. Kaikki mahdolliset kiroukset purki hän kidastansa teidän ylitsenne. Silloin minä pelkäsin hänen älyävän minun osallisuuteni teidän rikokseenne, jonka tähden kiireimmittäin haalin kokoon vähät rahani ja parhaimmat vaatteeni ja hiivin pois.
— Lapsi raukka! Mutta mitäs minä nyt sinun teen? minä lähden ylihuomenna.
— Tehkää mitä tahdotte, hyvä herra. Toimittakaa minut pois Pariisista, toimittakaa minut pois koko Ranskasta!