— Nuori mies, sanoi Richelieu, jos minä vielä kerran voin sanoa teille samaa, mitä olen sanonut teille tällä erää, lupaan sen teille sanoa.
Näissä viimeisissä Richelieu'n sanoissa tuntui kauhea epätietoisuus; se hämmästytti d'Artagnan'ia enemmän kuin mitkään uhkaukset, sillä se oli varoitus. Kardinaali tahtoi siis suojella häntä jostakin uhkaavasta vaarasta. Hän avasi suunsa, vastataksensa, mutta kardinaali viittasi ylhäisesti hänet menemään.
D'Artagnan meni; mutta ovella oli hänen rohkeutensa loppumaisillaan ja hän oli vähältä palata takaisin. Silloin tuli hänen silmiensä eteen Athoksen ankara ja vakava muoto: jos hän suostuisi kardinaalin ehdottelemaan sopimukseen, Athos ei enää ojentaisi hänelle kättänsä, vaan sysäisi hänet luotansa.
Tämä pelko pidätti häntä kääntymästä takaisin, niin suuri vaikutus on todellisesti suurella luonteella ympäristöönsä.
D'Artagnan laskeutui samoja portaita, joita hän oli noussut ja tapasi portin edessä Athoksen ja neljä muskettisoturia, jotka odottivat hänen palaamistansa ja alkoivat jo tulla levottomiksi. Yksi ainoa d'Artagnan'in sana rauhoitti heidät, ja Planchet juoksi ilmoittamaan toisille että vartioiminen oli tarpeetonta, koska hänen herransa oli tullut takaisin ehyenä ja terveenä kardinaalin palatsista.
Kun he sitten olivat palanneet Athoksen luokse, tiedustelivat Aramis ja Porthos tuon omituisen käynnin syytä; mutta d'Artagnan ei sanonut heille muuta kuin että herra de Richelieu oli käskenyt hänet luoksensa, ehdotellaksensa hänelle vänrikin paikkaa miehistössänsä ja että hän oli siitä kieltäytynyt.
— Siinä teit oikein, huudahtivat Porthos ja Aramis yhteen ääneen.
Athos oli vaipunut syvään uinailemiseen eikä virkkanut mitään. Mutta sittenkuin he olivat kahden kesken, lausui hän:
— Sinä teit niinkuin sinun tekemän piti, d'Artagnan, mutta ehkäpä teit kumminkin väärin.
D'Artagnan huoahti; silla tuo ääni oli vastakaiku hänen sydämmensä ääneen, joka sanoi että suuret onnettomuudet odottivat häntä.