La Rochelle, jonka tärkeys oli yhä kasvanut muiden kalvinilaisten kaupunkien hävityksestä, oli siis riitojen ja kunnianhimoisten aikeiden pesäpaikkana. Vielä enemmän, sen satama oli viimeinen portti, mikä vielä oli avoinna englantilaisille Ranskan kuningaskuntaan; sulkiessaan sen tuolta ikiviholliseltamme Englannilta, kardinaali täytti Johanna d'Arc'in ja Guise'n herttuan alkaman työn.
Niinpä Bassompierre, joka oli samalla protestantti ja katolilainen, protestantti vakuutukseltaan vaan katolilainen Pyhän Hengen ritariston jäsenenä, Bassompierre, joka oli saksalainen syntyjään vaan ranskalainen sydämmeltään, Bassompierre, vihdoin, jolla oli erityinen päällikkyys La Rochelle'n piirityksessä, sanoikin kerta, taistellessaan muiden suurten herrojen etunenässä, yhtä hyvien protestanttien kuin hän itse:
— Saattepa nähdä, hyvät herrat, että me teemme niin tyhmästi että valloitamme La Rochelle'n!
Ja Bassompierre oli oikeassa: Ré'n saaren pommitus ennusti Sevennien vainoa; La Rochelle'n valloitus oli esipuhe Nantes'in ediktiin.
Mutta niinkuin jo sanoimme, tuon tasoittelevan ja muodostelevan ministerin tuumien ohella, jotka kuuluvat historian alalle, on ajankuvailijan pakko ottaa käsiteltäviksi myöskin rakastuneen miehen ja lemmenkateisen kilpailijan pienet tarkoitukset.
Richelieu, niinkuin jokainen tietää, oli rakastunut kuningattareen: mutta oliko tuolla hänen rakkaudellansa vaan pelkkä valtiollinen tarkoitusperä, vai oliko se aivan luonnollisesti noita syviä tunteita, joita Itävallan Anna herätti kaikissa, jotka häntä ympäröivät; sitä emme voi ratkaista; mutta oli miten oli, lukija on jo tämän kertomuksen kehittymisessä voinut havaita Buckingham'in saaneen hänestä voiton ja parissa kolmessa kohdassa, erittäinkin tuossa timanttikoriste-jutussa saanut nähdä, että Buckingham kolmen muskettisoturin alttiuden ja d'Artagnan'in rohkeuden avulla oli julmasti pettänyt kardinaalin toiveita.
Richelieu'n oli nyt siis sekä vapauttaminen Ranskanmaa vihollisista että kostaminen kilpailijallensa; sitä paitsi oli tuo kosto saatava suureksi ja loistavaksi sekä sen miehen arvoiseksi, jolla oli taisteluaseena kokonaisen valtakunnan voimat.
Richelieu tiesi että hän, taistellessaan Englantia vastaan, taisteli Buckingham'ia vastaan, että hän riemuitessaan edellisestä voitosta, riemuitsi myöskin jälkimäisestä, sanalla sanoen, että hän masentaessaan Englantia Euroopan silmissä, masensi Buckingham'ia kuningattaren silmissä.
Buckingham taas puolestaan, vaikka Englannin kunnia kyllä oli hänen näennäisenä tarkoituksenaan, oli samojen vaikuttimien alaisena kuin kardinaalikin; hänelläkin oli erityinen kostontuuma perille ajettavana; ei hän millään varjolla voinut palata Ranskaan lähettiläänä; hän tahtoi siis palata sinne valloittajana.
Siitä seuraa että todellinen voiton esine tässä pelissä, johon kaksi mahtavaa valtakuntaa oli ryhtynyt kahden rakastuneen miehen hyväksi, oli vaan pelkkä hellä silmäys Itävallan Annalta.