"Koska olette häipyneet naisen jäliltä ja koska hän nyt on hyvässä turvassa siinä luostarissa jonne teidän ei olisi koskaan pitänyt päästää häntä menemään, koettakaa ainakin ettei mies pääse teidän kynsistänne; ell'ette sitä tee, tietäkää että saatte kalliisti maksaa ne sata louisdor'ia jotka olette minulta saaneet."
Ei mitään nimikirjoitusta. Kumminkin näkyi päivän selvästi että kirje oli mylady'ltä. Hän säilytti sen siis todistuskappaleena ja, ollen hyvässä suojassa juoksuhaudan kulman takana, rupesi kuulustelemaan haavoitettua. Tämä tunnusti että hän yhdessä toverinsa kanssa, tuon saman, joka vast'ikään oli saanut surmansa, oli ottanut ryöstääksensä pois erään nuoren naisen, joka oli tulossa Pariisiin La Villette'n tulliportin kautta, vaan että he olivat sattuneet viivähtämään eräässä kapakassa ja tulleet määräpaikalle kymmenen minuuttia myöhemmin kuin vaunut.
— Mitä olisitte tehneet naiselle? kysyi d'Artagnan tuskan vallassa.
— Olisimme vieneet hänet Place-Royal'in hotelliin, sanoi haavoitettu.
— Aivan niin, mutisi d'Artagnan, juuri mylady'n itsensä luokse.
Silloin havaitsi nuori mies vapistuksella, mikä hirveä kostonhimo ajoi tuota naista syöksemään turmioon sekä hänet että sen, joka häntä rakasti, ja kuinka tarkoin tuo nainen tunsi mitä hovissa tapahtui, koskapa hän oli kaikkien asioiden perillä. Epäilemättä oli hänellä nuo tiedot kardinaalilta.
Mutta sitä vastoin havaitsi hän myös todellisella ilolla että kuningatar oli vihdoin saanut selville sen vankeuden, johon rouva Bonacieux-parka oli alttiutensa tähden joutunut, ja että hän oli saanut hänet sieltä pelastetuksi. Nyt selveni hänelle myöskin se kirje, minkä hän oli saanut rouva Bonacieux'iltä ja samalla myös oli varmaa että rouva Bonacieux todellakin oli kiitänyt ohitse Chaillot'in tiellä, eikä ollut mikään harhanäkö, joksi hän sitä ensin oli luullut.
Nyt oli mahdollista löytää rouva Bonacieux, niinkuin Athos oli ennustanut, sillä luostariin ei ollut mikään mahdoton päästä.
Tämä ajatus hellytti hänen sydämmensä. Hän kääntyi haavoitetun puoleen, joka tuskallisesti oli seurannut kaikkia hänen muotonsa eleitä, ja sanoi, ojentaen hänelle kätensä:
— No niin, minä en tahdo sinua näin hyljätä. Nojaa minua vasten, niin palaamme takaisin leiriin.