— Te olette puhuneet totta, oivat aatelismiehet, sanoi hän kääntyen kolmeen muskettisoturiin, eikä ole minun syyni, ell'ei meidän tämän-iltainen kohtauksemme ole teille eduksi; mutta seuratkaahan minua.
Kardinaali laskeutui maahan, kolme muskettisoturia tekivät samoin; kardinaali heitti ohjakset tallimestarinsa käsiin, muskettisoturit sitoivat hevosensa ikkunaluukun viereen.
Isäntä seisoi kynnyksellänsä; hänelle oli kardinaali vaan upseeri, joka tuli tervehtimään erästä naista.
— Onko teillä mitään huonetta alakerrassa, jossa nämä herrat voisivat odottaa minua hyvän takkavalkean ääressä? kysyi kardinaali.
Isäntä avasi oven suureen saliin, johon äskettäin oli sijoitettu suuri ja kelpo kamiini huonon takan sijaan.
— On minulla tämä.
— Hyvä on, sanoi kardinaali; käykää sisään, hyvät herrat, ja odottakaa minua; minä en viivy enemmän puolta tuntia.
Ja sillä välin kun muskettisoturit kävivät sisään alakertaan, kardinaali tiedustelematta sen enempää nousi portaita miehen semmoisen tavalla, joka ei tarvitse tien näyttäjää.