Eräässä tämmöisessä pysähdyksessä kuuli hän tieltä useiden hevoisten juoksua. Hän ei epäillyt ett'eikö siellä tullut kardinaali seurueineen. Heti ratsasti hän uuden taipaleen eteenpäin, pyyhki hevostansa kanervilla ja lehdillä ja asettui poikki tien, noin sata askelta leiristä.
— Ken siellä? huusi hän kaukaa, nähdessään ratsastajat.
— Siellä on kaiketi meidän uljas muskettisoturimme, sanoi kardinaali.
— Niin on, arvoisa herra, vastasi Porthos.
— Herra Athos, sanoi Richelieu, sulimmat kiitokset hyvästä vartioitsemisesta. Hyvät herrat, nyt olemme perillä; ratsastakaa sisään vasemmasta portista, lunnassana on: Kuningas ja Ré.
Näin sanoen kardinaali nyykäytti päätänsä noille kolmelle aseveikolle ja meni oikeanpuolisesta portista, tallimestarinsa seuraamana; sillä tänä yönä nukkui hän itse leirissä.
— No niin! sanoivat yht'aikaa Porthos ja Aramis, kun kardinaali oli ulkopuolella kuulomatkaa, no niin! hän kai kirjoitti sen paperin, jota nainen pyysi!
— Kyllä, sanoi Athos levollisesti, ja tässä se on.
Ja kolme ystävystä eivät hiiskahtaneet sanaakaan ennenkuin majapaikassaan, paitsi vartijoille lunnassanan.
Mutta Mousqueton lähetettiin sanomaan Planchet'ille että niin pian kuin hänen herransa pääsi juoksuhaudasta, hän samassa saapuisi muskettisoturien majapaikkaan.