D'Artagnan käännähti, juurikuin käärme olisi häntä pistänyt ja silmäsi terävästi henkivartijaa, joka oli nuo loukkaavat sanat suustaan päästänyt.
— Perhana vieköön! jatkoi tuo toinen väännellen ynseästi viiksiänsä, tiiratkaa minua niinpaljon kuin haluatte, pikku herrani, mikä on sanottu, se on sanottu.
— Ja koska sananne on liian selvä selittämättäkin, vastasi d'Artagnan matalalla äänellä, pyydän teidän seuraamaan minua.
— Milloinka? kysyi henkivartija samalla pilkallisella katsannolla.
— Heti paikalla, jos suvaitsette.
— Kaiketi te tiedätte, kuka minä olen?
— Sitä en laisinkaan tiedä, enkä siitä yhtään välitäkkään.
— Siinä teette väärin, sillä jos nimeni tietäisitte, ehkä olisitte vähemmin kiireissänne.
— Mikä teidän nimenne sitten on?
— Bernajoux, teidän nöyrin palvelijanne.