— Aivan oikein; silloin viholliset luulevat meidän olevan väijyksissä ja neuvottelevat; viimein lähettävät he airueen ja kun he huomaavat kepposen, olemme jo ulkopuolella pyssynkantamaa. Sentähden elkäämme huoliko kiirehtiä, ett'emme rientäessämme hanki itsellemme pistoksia.
— Ah, nyt käsitän! sanoi Porthos hämmästyneenä.
— No sepä hyvä! sanoi Athos, kohauttaen olkapäitänsä.
Ranskalaiset huusivat ihastuksesta, kun he näkivät noiden neljän ystävyksen palaavan hiljakselleen.
Vihdoin kuului uusi pauke; tällä kertaa litistyivät luodit muskettisoturien kulkeman tien vieressä olevia kiviä vasten ja vinhuivat kamalasti heidän korvissaan. Rochellelaiset olivat juuri anastaneet vallinsarven.
— Mokomiakin kömpelyksiä! sanoi Athos; kuinka monta me ammuimme? Kaksitoista vai kuinka?
— Niin, tai viisitoista.
— Kuinka monta me musersimme?
— Kahdeksan tai kymmenen.
— Ja sitä vastaan ei edes yhtä naarmua! Vai — kuinkas onkaan? Mitä sinulla on kädessä, d'Artagnan? Verta, luulen ma?