— Eikö sinulla olisi sitten muuta tarkoitusta tällä matkallasi kuin tavata minua?
— Ei.
— Sinä olet siis vaan minun tähteni vaivannut itseäsi matkustamaan yli Kanavan?
— Aivan sinun tähtesi.
— Hiisi, mikä hellyys, sisareni!
— Mutta enkös minä ole sinun lähin sukulaisesi? kysyi mylady äänellä, joka ilmaisi mitä liikuttavinta lapsellisuutta.
— Ja minun ainoa perilliseni, sanoi vuorostaan lord Winter, luoden terävän silmäyksen mylady'yn.
Kaikessa lujaluontoisuudessaankaan ei mylady voinut hillitä vapisemistansa ja kun lord Winter viime sanoja lausuessaan oli laskenut kätensä kälynsä käsivarrelle, tunsi hän tuon vapisemisen.
Isku oli syvä ja sattuva. Ensimäinen ajatus, joka mylady'n päähän pisti, oli että Ketty oli kielitellyt paroonille tuosta saaliinhimon herättämästä vastenmielisyydestä, jota hän tunsi lankoansa kohtaan, ja jota hän, varomattomasti kyllä, oli jolloin kulloin Ketty'n nähden osoittanut; hän muisti myöskin ne raivoisat mielenpurkaukset d'Artagnan'ia kohtaan sen johdosta että d'Artagnan oli säästänyt hänen lankonsa henkeä.
— Minä en ymmärrä, sanoi hän ajan voittamiseksi ja saadaksensa vastustajansa puhumaan. Mitä sinä tarkoitat? Piileekö sanoissasi joku salainen tarkoitus?