— Tiedättekö, miltä te näytätte, te, jotka myötäänsä olette yksissä tuolla tavoin, täysissä aseissa, ja lakeijainne vartioimina? sanoi kardinaali; te näytätte salavehkeilijöiltä.
— Ah, mitä siihen tulee, arvoisa herra, sanoi Athos, se onkin totta; me vehkeilemme, niinkuin Teidän ylhäisyytenne tuonnoisena aamuna havaitsi, mutta ainoastaan rochellelaisia vastaan.
— Ah, herrat valtioviisaat, jatkoi kardinaali vuorostaan rypistäen kulmiaan, teidän aivoistanne voisi kenties löytää monenlaatuisia salaisuuksia, jos niitä voisi lukea, samoin kuin te luitte kirjettä, joka kätkettiin, kun nähtiin minun tulevan.
Veri kuohahti Athoksen päähän; hän astui askeleen Hänen ylhäisyyttänsä kohden.
— Voisippa luulla teidän todellakin epäilevän meitä, arvoisa herra, ja meidän täytyvän käydä säännöllisen tutkinnon alaisiksi. Jos asia niin on, suvaitkoon Teidän ylhäisyytenne selittää asian tarkemmin, että toki saamme tietää, mistä on kysymys.
— Ja jos tämä todellakin olisi tutkinto, lausui kardinaali, niin on moni muu kuin te, herra Athos, saanut ruveta sen alaiseksi, kieltäytymättä vastaamasta.
— Minä olenkin, arvoisa herra, jo sanonut Teidän ylhäisyydellenne, että teidän tarvitsee vaan tehdä kysymyksenne ja me olemme valmiit niihin vastaamaan.
— Mikä kirje se oli, jota ai'oitte lukea, herra Aramis, ja jonka piiloititte?
— Kirje eräältä naiselta, arvoisa herra.
— Ah, ymmärrän kyllä, sanoi kardinaali, että semmoisia kirjeitä aristellaan näyttää, mutta niitä voi kumminkin näyttää rippi-isälle, ja tiedättehän minun olevan hengellistä säätyä.